Pizza NapoletanaNapolilaisen pizzan sielu on sen taikina: Pomo D'orissa siihen käytetään ainoastaan tipo 1 kivijauhettua vehnäjauhoa ja tipo 2 luomutäysjyväjauhoa sekä tuoretta hiivaa, vettä ja suolaa. Käytettyjen stone-ground -kivimyllyjauhojen ansioista pizzat ovat ravinteikkaampia ja maukkaampia. Taikinaa vaivataan huolellisesti ja sitä nostatetaan pitkään, jolloin se fermentoituu. Pitkän nostatuksen ansiosta pizza maistuu paremmalta ja se on vatsaystävällisempää kuin tavallinen pizza. Pizzan pohjan tulee olla keskeltä ohut ja reunoilta pullea.
Pizza paistetaan aidossa napolilaisessa kiviuunissa yli 400 asteen lämmössä noin minuutin verran. Täytteitä on yleensä rajoitetusti, mutta niiden tulee olla parhainta laatua, kuten esimerkiksi San Marzano -tomaatit, joista tehdään (keittämättä) pizzan raikas kastike. Napolilainen pizza sai EU:n virallisen APT-merkin (Aito Perinteinen Tuote, TSG) vuonna 2010. (Suomesta samanlainen tuotesuoja on mm. karjalanpiirakalla ja kalakukolla). Tähän erikoisasemaan kuuluvat Pizza Marinara (tomaattia, valkosipulia, oreganoa ja öljyä), Pizza Margherita (tomaattia, mozzarellaa ja basilikaa) ja Pizza Margherita Extra (tomaattia, puhvelinmaidosta valmistettua mozzarellaa Campaniasta, basilikaa ja öljyä). Napolilainen pizza kuuluu myös UNESCOn aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon. Napolilainen pizza on ehdottomasti parhaimmillaan suoraan uunista, paikan päällä! |
Napolilainen pizza on "kaikkien pizzojen äiti".
Vaikka pizzan esi-isiä oli jo antiikin kreikkalaisten aikaan, varsinainen pizzan syntyminen ajoitetaan tomaatin Eurooppaan saapumisen ja vesipuhvelien Napoliin tuomisen jälkeiseen aikaan. Pizzaa myytiin aluksi ulkokojuista, kunnes vuonna 1830 Napoliin perustettiin ensimmäinen oikea pizzeria. Kuuluisan Pizza Margheritan loi leipuri Esposito kuningatar Margheritan kunniaksi vuonna 1889, laittaen siihen tricolorin värit: vihreä (basilika) - valkoinen (mozzarella) - punainen (tomaatti).
Pizzan maailmanvalloitus alkoi, kun Napolista kotiutetut amerikkalaiset joukot veivät pizzan mukanaan Yhdysvaltoihin. Sieltä pizza levisi maailmalle. Suomeenkin perustettiin jo 1961 ensimmäinen, amerikkalaistyylinen pizzeria. (wikipedia)
Kiva tietää: Etelä-Italialla on aivan omanlaisensa kulttuuri. Ella Kanninen kiersi aluetta normannien jalanjäljissä ohjelmasarjassaan "Ellan matkassa: Etelä-Italia" (kausi 1)